“Meillä on tosi mukavia opettajia ja ihana ilmapiiri koulussamme, joten voit tuntea olosi turvalliseksi.”
Menen huomenna eräälle koululle käymään. Opettaja toivotteli yllä olevilla sanoilla tervetulleeksi. Mahtavaa! Koulun ja minkä tahansa työyhteisön ilmapiirin voi aistia jo yhdestä ainoasta lauseesta. Se näkyy myös ihmisten kasvoilta ja joskus tuntuu, että sillä on erityinen tuoksu… että se tulee vastaan heti, kun avaa oven.
Kirja s. 12:
“Samalla kun kehitämme omaa sisäistä voiman tunnettamme (empowerment) tehdä omassa työssä, omassa elämässä, työpaikoilla jne. jotain ainutlaatuista, luovaa ja merkittävää, kehitämme myös taitoa ja uskallusta toimia yhdessä.”
Mitä ne muut ajattelevat? No nehän ajattelevat sitä sun tätä. Ihan kuin minä ajattelen muista. Suhtautuminen toiseen on vuorovaikutteista. Se, miten minä suhtaudun muihin, heijastuu siihen, miten he suhtautuvat minuun.
Elämän polku tarjoaa varmasti jokaiselle kasvun paikkoaja sisäisen voiman tunteen saavuttamiseen (pidän Heikkilöitten käännöksestä, empowerment käännetään usein voimaantumiseksi, miksi suomen kielessä ei ole tuollaista sanaa ilman tekokäännöstä… hmm). Vastuksen voi kääntää voimaksi, kun uskaltaa ajatella.
Tärkeää olisi myös osata ja kyetä rohkaisemaan kaveria, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Viime vuonna sain kannustavan pienen lyhyen sähköpostiviestin työkaverilta. Tavatessamme kiitin häntä ja kerroin, että kylläpä lämmitti. Hän sanoi mieliinpainuvasti: “Niin, minä aattelin, että pitää sanoa hyvä sana, kun voi. Sitä ei koskaan tiiä, milloin sitä tilaisuutta ei enää ole.” Hyvä sana ei kuluta kenenkään energiaa. Mutta WAU miten voimallinen vaikutus sillä on! Myös opettajalta oppijalle.
P. oli parhaillaan lukemassa toista Heikkilöitten kirjaa Innovatiivisuutta etsimässä - Irtiotto keskinkertaisuudesta. Kommentoi, että sopisi opettajahuoneen vakilukemiseen. Tuo kirja on vuodelta 1997, loppuunmyyty. 2005 on ilmestynyt Voimaantuminen työyhteisön haasteena, jota on vielä saatavilla.
Kirja s. 11
Tuosta viime mainitusta kunnallispolitiikka on ajoittain surkuhupaisa esimerkki. Suuret hankkeet menevät läpi sujuvasti, mutta pieneen asiaan tartutaan (eräässä organisaatiossa juututtiin toimihenkilön kännykän käyttöön, jos se soittaa vaikka henkilökohtaisia puheluita sillä työkännykällä).
Yhteistoiminnallisessa tilassa tarvitaan
Opittavan aineiston imeminen ei riitä - pitää päästä selittämään toiselle. Usein se toinen kysyy jotain. Ja juuri siinä kohdalla tapahtuu yleensä oivalluksia. Yksin itsensä kanssa on aina niin kauniisti samaa mieltä. Ei pääse urasta penkalle tähyilemään hieman kauemmaksi.
Kapeassa urassa ollaan myös päätöksenteossa, jos toisen näkökulmaa ei kysytä tai kuulla. Kirja s. 10: “Päätökset tehdään yleensä perinteisten mallien mukaan joko yksin tai toisten samalla tavalla ajattelevien kanssa. Joskus emme edes suostu kohtaamaan ihmisiä, joiden näkemykset poikkeavat voimakkaasti omistamme.”
Ei mitään tiivistä tyhjennystä, ensimmäisten johdantosivujen kanssa haparoiden liikkeelle…
Dialogi voidaan ymmärtää monella tavalla. Dialogipedagogiikan traditiossa korostetaan valta-asetelmien purkamista. Ihminen voi kahlita hyvin paljon itseään myös tiedostamattaan, sisäistettyään alistetun asemansa.
“Dialogi alkaa aina ihmisestä itsestään, käytettinpä mitä määritelmää tahansa. Jokaisen on työskenneltävä itsensä kanssa…” s. 9
Ryhmä voi tukea tai estää dialogin. Miksi itse arvostan dialogista suhdetta oppimistilanteissa? Tietoinen valppaus on tärkeää. Toiseuden arvostaminen ja kyky kohdata toinen ovat edellytys motivoitumiselle, oppimisen kahleitten hellittämiselle.
Tarkoitan siis sitä, että jos oppija tuntee, ettei opettaja arvosta häntä tai ettei opettaja ole edes kiinnostunut hänestä, voi syntyä ongelmia. Toisaalta oppija löytää tai hakea motivoitumista muuta kautta, kavereista, koulun muista ihmisistä, kolun ulkopuolelta, esikuvista, itsensä sisältä. Sama kuvio toistuu kaikissa muissakin organisaatioissa (kirjassa käsitellään aihetta laajasti, mukana työelämä).
Miten aktivoida? Pakottaminen huono keino. Johtaa “mä teen vain mun työni” -asenteeseen.
“… aidossa dialogissa ei kukaan ajattele toisen puolesta.” s. 10 Tarvitaan omaa aktiivista uskallusta. Nolatuksi tulemisen pelko on meissä hyvin syvällä. Moniin se on iskostunut koulukokemuksista. Aikuisten opettajana olen usein oppijoitteni kanssa ollut tämän aiheen äärellä. Oppimisen kahleita hellittämässä.
Kirja takaa, kirja eestä
Heti johdannossa huomio, johon ajatus tarttui. Kirjoittajat ovat hainneet ongelmallisena sen, että ihmisillä/ryhmillä on vaikeuksia kommunikoida rakentavasti. Hierarkisilla asetelmilla suljetaan paljon. Tuttua. Oikeassa olemisesta tai määräysvallasta kilpaileminen on vastakkaista dialogille.
“Kokemuksesta tiedämme, että avoimessa dialogissa ihminen voi korjata itse itseään ja yhdessä muiden kanssa ajattelemalla on mahdollista tuottaa jotain sellaista, johon yksin ei kyetä.”
Absolutely samaa mieltä ja kokemustakin on onneksi myös tästä. Sosiaalinen web tukee hyvin rakentavaa kommunikointi. Ihmiset oppivat. Ja sitä paitsi vastakarvaan silittäjät hyväksytään yhä useammin lempeästi mukaan. Heissä on voimavaroja, jota keskenään samaa mieltä hymistelevillä ei ole. Pakottavat ajattelemaan.
Jorma ja Kristiina Heikkilän kirja on odottanut hyllyssä jo monta vuotta. Nyt on aika lukea, ei pelkästään silmäillä.Molemmat toimivat akateemisen yrittäjyyden parissa »Akateeminen yrittäjäkoulu verkkosivusto, jonne rekisteröitymällä pääsee vapaasti tutustumaan sisältöihin.
